keskiviikko 10. joulukuuta 2014

DIY PAKETTIKORTIT


Tänään aloin askarrella pakettikortteja joululahjoja varten. Viime vuosina paketoimani lahjat ovat tunnistettu siitä, että niitä ei meinaa saada millään auki, sillä olen käärinyt ne niin tiukasti teippiä säästelemättä. Tänä vuonna paketit tunnistaa kuusen alta minun paketoimikseni siitä, että ne näyttävät aikaisempaa itsetehdyimmiltä, sillä aion kääriä lahjat vanhanaikaistyyliseen lahjapaperiin, kiedon ympärille narun ja kiinitän mukaan itsetehdyn pakettikortin.

















Pakettikorttien askarteluun käytin valmiita valkoisia pakettikortteja, jotka sitten koristelin haluamallani tavalla. Osasta tein mustavalkoisia moderneja kortteja ja toisista maalaisromanttisempia. Käytin vähän kaikenlaisia askarteluvärkkejä, mitä kaapista löytyi: erilaisia kartonkeja ja papereita, nappeja, kiiltokuvia ja muita koristeita, kimalleliimaa, tekstit on kirjoitettu valkoisella geelikynällä ja lisäksi tarvitsin tietenkin normaalia liimaa. Uskon, että tämä on suhteellisen helppo keino saada paketeista persoonallisen näköisiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti