perjantai 28. marraskuuta 2014

JOULUKALENTERI

Joulu on taas, joulu on taas, 
kattilat täynnä puuroo. 
Nyt sitä saa, nyt sitä saa 
vatsansa täyteen puuroo.
  
Joulu on taas, joulu on taas, 
voi, kuinka meill´ on hauskaa!
Lapsilla on, lapsilla on
aamusta iltaan hauskaa.

Joulunodotus on ihanaa mutta välillä myös hyvin kiireellistä ja stressaavaa aikaa. Tuntuu, että kaikki syksyllä hoidettavat asiat kasaantuvat niille viimeisille viikoille ja samalla pitäisi kuitenkin laittaa joulua kotiin ja hiljentyä joulutunnelmaan. Ajattelinkin perustaa teille pieneksi joululahjaksi tänne blogiin joulukalenterin. Toivon sen tuovan kivaa joulufiilistä ja pienen rauhoittumisreiän päivän kiireiden keskelle. Joulukuun aikana (1.-24.12.) voitte käydä päivittäin kurkkaamassa mitä täältä blogista löytyykään, sillä tiedossa on ainakin diy-juttuja, kauneusvinkkejä, videota ja ehkäpä jonkun arvonnankin voisin kokeilla toteuttaa. Teillä on myös vapaat kädet heitellä ehdotuksia kommenttiboxiin, mistä täällä joulukuun aikana haluaisitte lukea. Itse olen ainakin aivan innoissani tästä joulukalenteri-ideasta, toivottavasti tekin! Ihanaa joulunodotusta jokaiselle! 

Joulu on taas - Kansanlaulu

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

MILTÄ NÄYTTI SYKSYNI MUN?

Näin marraskuun loppupuolella on kiva miettiä, mitä kaikkea sitä syksyllä tulikaan tehtyä. En ole ollut kovin ahkera instagramin käyttäjä mutta ihan kivasti näistä kuvista kuitenkin välittyy syksyn fiilis.


Syksyn aikana podin kovaa matkakuumetta ja reilikuvia tuli selailtua useampaan kertaan. Tämä kuva on Itävallasta, Wienistä ja Belvedere on paikan nimi. // Koissujen kanssa tuli lenkkeiltyä paljon kotimme lähellä olevassa metsässä ja varsinkin Elfira painoi aivan innoissaan menemään pitkin polkuja. // Satumainen metsänäkymä Helsingistä Töölönlahden lähettyviltä. // Syksyllä tuli piipahdettua useamman kerran Helsingissä ja tämä maisema on Töölönlahden lenkkipolun varrelta.

Kivat syysilmat innostivat ottamaan asukuvia ja tarkemmat kuvailut asuista löytyvät: täältätäältätäältä ja täältä!







Kokeilin leipoa brownieta pitkästä aikaa. Kyllä ne suklaaherkut on mun juttu! Reseptin voit käydä kurkkaamassa täältä. // Taas Helsingissä! Käväistiin ennen junan lähtöä pikkusiskoni ja äidin kanssa Picnicissä ja nautittiin kupposet kaakaota. // Yhdet syksyn lempparikengistäni. Voi, voiko nyt jo olla ikävä lämpimiä säitä? // Meikkikokeiluja. Inspiroiduin muutamissa blogeissa pyörineestä kampanjasta, jossa tehdään eri vuosikymmenille tyypillisiä meikkejä ja päätin itsekin kokeilla 60-luvun tyyliä.

Nyt marraskuun aikana oon tsempannut instan käytössäni ja lisää kuvia voit tsekkailla klikkaamalla: @roosanelliina!

maanantai 24. marraskuuta 2014

JOULULAHJAVINKKEJÄ

''Mitähän sitä antaisi joululahjaksi sille ja sille henkilölle...'' on varmasti monelle tuttu miete näin ennen joulua. Lahjojen ostaminen ja antaminen on mukavaa mutta joskus on haasteellista keksiä, millaisen lahjan kenellekin antaisi. Olen kerännyt alle muutamia lahjavinkkejä siskolle tai ystävälle, äidille sekä isälle, veljelle tai poikaystävälle.


Christmas Presents for sister and friend


Siskolle tai ystävälle voi antaa lahjaksi esimerkiksi kauneudenhoitoon liittyviä tarvikkeita, lempparisarjan tuotantokauden tai hyvän kirjan. Pehmeä paketti on aina mukava ja se voi sisältää ihanan lämpöisen aamutakin tai uudet yökkärit. Sisutusjutut ja kynttilät sopivat hyvin kodin tai oman huoneensa laittamisesta pitävälle, ja kukapa tyttö ei rakastaisi hajuvettä, koruja tai kelloa. Jos ei ole varma, mistä ystävä tai sisko pitäisi, voi aina antaa lahjakortin johonkin kivaan liikkeeseen tai ruokapaikkaan. Itse tehty kortti kruunaa paketin.


Christmas Presents for mother

Äidin lahjakollaasista löytyy juttuja, joita voisi ihan hyvin antaa myös siskolle tai ystävälle mutta tuotteita löytyy myös aikuisempaan makuun. Kodin laittaminen on monen äidin sydämellä ja lahjaksi voikin antaa uuden pöytälampun, kynttilöitä tai lasipurnukoita. Korut ja kellot, ihonhoitotuotteet, hajuvesi, meikit ja korurasia ovat juhlavia lahjoja. Pehmeä paketti varustettuna lämpimällä aamutakilla, sukilla, tossuilla tai yöasulla on monen aikuisen mieleen. Joulun aikana oma aika ja herkuttelu ovat myös sallittua ja mikäpä on mukavampaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan uusissa yökkäreissä lukemaan hyvää kirjaa ja syömään tummaa suklaata.


Christmas Presents for boyfriend, brother and dad


Mielestäni iskälle, tai yleisestikin ottaen miespuoliselle henkilölle, lahjojen ostaminen on vaikeinta. Miehelle voi ostaa ihonhoitotuotteita, miestentuoksun, kampoja tai parranajokoneen. Aamutakki, yöäsu ja sukat lämmittävät niin mieltä kuin vartaloakin. Kello, käsikoru, kaulakoru, kalvosinnapit tai solmioneula ovat arvokkaita mutta kestäviä lahjoja. Herkkusuklaa, hyvä kirja tai peli tuovat lahjan saajalle hymyn kasvoille. Lahjakortit ovat myös hyvä idea, jos lahjan keksiminen on vaikeaa. Monet miehet ottaisivat varmasti ilomielin vastaan lahjakortin hierojalle, ruokapaikkaan tai johonkin erikoisliikkeeseen, kuten urheilu- tai kalastuskauppaan.

Onnea lahjojen etsintään!

Kuvat internetistä ja kollaasit tehty Polyvorella

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

KURKISTUS VIIME JOULUN SISUSTUKSEEN

''Minun jouluni on sisäinen rauha ja valkoinen maa. Minun jouluni on seestynyt mieli, kun kuunnella saan ikuista kuisketta kaikkeuden, olla kuin pienenä osana sen. Sellainen jouluni on.'' 


Joulu on mielestäni yksi ihanimmista juhlista ja jouluun virittäytyminen alkaa mulla jo hyvissä ajoin marraskuun puolella (no okei, kyllä mä saatan jonkun joululahjan ostaa jo lokakuussa). Niinpä siis nytkin, joululaulut ovat kaikuneet kodissamme, glögiä on juotu muutama kupponen ja ensimmäinen pikkujoulujuhla on takana. Seuraava askel on vaihtaa huoneeni sisustus jouluiseksi. Katselin valokuvia viime vuoden joulusisustuksestani saadakseni inspiraatiota ja moni näissä kuvissa näkyvä juttu pääsee mitä luultavimmin tänäkin vuonna esille. Nyt olen ajatellut laittaa näytille enimmäkseen valkoista ja hopeaa tai harmaata muutaman punaisen yksityiskohdan tuodessa väriä ja tunnelmaa. Hauska ajatella, että nykyään joulusisustukseeni kuuluu punainen väri, sillä pienenä valitsin aina mieluummin siniset jouluvalot, köynnökset, verhot ja liinat, kun taas pikkusiskoni huone oli lattiasta kattoon punainen.






Minun Jouluni - Olli Lindholm

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

NAPAPIIRIN SANKARIT



Vietin Rovaniemellä ystäväni luona kivan pidennetyn viikonlopun ja palailin eilen iltapäivällä kotiin. Koska olin ensimmäistä kertaa käymässä Rovaniemellä, suuntasimme tietysti katselemaan nähtävyyksiä ja kiertelimme myös muuten vain pitkin kaupungin katuja. Mitä enemmän näin Rovaniemeä, sitä ihastuneempi paikkaan olin. Matka oli suuri elämys, sillä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Lapissa ja nyt sekin on koettu. Uskon kuitenkin, että tulen Lappiin vielä useammankin kerran palaamaan. Olisi aivan mahtavaa kokea ruska, räiskyvät revontulet, rekireissu ja ihastella talven jälkeen heräävää luontoa. Lappi on siitä mahtava paikka, että siellä jotenkin aivan erityisellä tavalla korostuu neljän vuodenajan ihmeellisyys.

































Suosittelen Rovaniemellä käymään Joulupukin pajakylässä, minne pääsee helposti bussilla sekä Arktikum-museossa, jonne ei ole kovin pitkä matka kävellenkään keskustasta. Joulupukin pajakylästä löytyy paljon pikkuisia myymälöitä sekä itse joulupukki, jota kannattaa ehdottomasti käydä moikkaamassa. Arktikum on aika perinteinen museo, mutta kiinnostavat näyttelyt takaavat, että siellä menee kauan aikaa. Lisäksi Rovaniemellä voi shoppailla, käydä kivoissa kahviloissa ja näin marraskuussa virittäytyä hyvin joulutunnelmaan.




Kuvan Joulupukin pajakylän postista on ottanut Mirja.

torstai 13. marraskuuta 2014

TERVEISIÄ ROVANIEMELTÄ!

Heippa kaikille ja terveisiä Lapista! Yöjuna kuljetti minut aamuksi perille Rovaniemen rautatieasemalle, missä ystäväni Mirja oli vastassa. Odottavin ja innostunein mielin olen tänään tutustunut kaupunkiin, sillä tämä on ensimmäinen kertani Rovaniemellä ja Lapissa ylipäätäänkin. Kirpeän marraskuinen pakkasilma auringonpaisteen kera on luonut luonnon kauniiksi ja joulun saapumisen huomaa, sillä jouluvalot ja -koristeet hallitsevat kaupunkinäkymää.





Huomenna menemme tapaamaan itse joulupukkia ja paljon muutakin mukavaa ohjelmaa on tiedossa: En malta odottaa! Ihanaa marraskuista loppuviikkoa myös teille!

perjantai 7. marraskuuta 2014

♡ ELLA ♡

Muistan aina sen hetken, kun sain sinut, Ella. Istuin autossa takapenkillä ja olit kuljetuskopassa vieressäni. En voinut uskoa todeksi, että sain kauan toivomani koiranpennun ja minun täytyi nipistää itseäni ja varmistaa, ettei se ollut unta. Ensimmäinen yö uudessa kodissa oli pienelle jännittävä ja nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Nopeasti kuitenkin totuit meihin sekä uuteen ympäristöön ja meistä tuli erottamaton parivaljakko. Monet hauskat ja suloiset muistot ovat jääneet mieleen pentuajastasi, kuten tapasi syödä ruokaa etutassut ruokakipossa ja kuinka kerran yllätin sinut nukkumassa tutti suussa, mistähän olit senkin löytänyt.




Nyt Ella täytät kesällä jo 12 vuotta. Olen saanut nähdä, kuinka pienestä pallerosta kasvaa aikuinen koira ja kuinka ensimmäiset vanhuuden merkit ilmestyvät. Sinä olet kulkenut vierelläni, kun olen kasvanut ja saanut todistaa monet ilon ja surun hetket. Olet aina ollut ystäväni, jolle kerron kaikki salaisuuteni. Vaikka et voikaan puhua, sinun silmäsi kertovat kaiken. En voi ymmärtää, kuinka tunteesi voivat välittyä niin hyvin silmistäsi. Mammani on aina sanonut, että jos Ella osaisi puhua niin hänellä olisi paljon asiaa. Olen täysin samaa mieltä. Rapsutusta halutessasi tulet aina vaatimaan sitä tassulla kuopien, kun sinua silittää, pidät suloisen hassua ääntä.





Ella, olen kiitollinen jokaisesta hetkestä kanssasi ja toivon, että meillä olisi vielä monta yhteistä vuotta edessä. Rakastan sinua hassu, leikkisä, pumpulipalloni paljon!