lauantai 12. toukokuuta 2018

YMPÄRISTÖN TURVALLISUUS HANOISSA

Hanoi on Vietnamin pääkaupunki ja noin yhdeksällä miljoonalla asukkaallaan se on Vietnamin toiseksi suurin kaupunki. Saapuessani ensimmäisen kerran Hanoihin en voinut olla huomaamatta joka puolella vilahtelevia skoottereita. Myöhemmin kuulinkin, että noin puolet kaupungin asukkaista käyttävät skootteria liikkumiseen päivittäin. Tämän vuoksi Hanoin ilmanlaatu on aika huono ja suurin osa ihmisistä käyttää liikkuessaan ulkona suun ja nenän peittäviä maskeja. Lämpimästä säästä huolimatta aurinko ei kovinkaan usein paista kirkkaalta taivaalta, sillä harmaa saasteverho peittää taivaan. 
Ilmanlaadun lisäksi skootterit vaikuttavat ihmisten turvallisuuteen. Liikenneonnettomuudet ovat Hanoissa yksi suurimmista kuolemaan johtavista tekijöistä. Hanoissa on jopa oma ensiapunsa liikenneonnettomuuksien uhreille. Kaduilla liikkuessa tulee olla erityisen tarkkana, sillä suojatiet, liikennevalot ja yksisuuntaiset kadut eivät takaa liikennesääntöjen noudattamista. Skootterit ja autot sujahtelevat sieltä täältä, ja tietä saa nopein ja eniten äänitorvea käyttävä ajaja.
Ilmansaasteiden lisäksi yksi suuri ongelma ympäristölle ja ihmisten terveydelle ovat jätteet. Vietnam on ollut suljettu maa hyvin kauan ja länsimaalaiset tuotteet käärepapereineen ovat löytäneet tiensä ihmisten käyttöön vasta viime vuosina. Monissa turistikohteissa erilaisia tuotteita kaupataan turisteille ja roskat päätyvät luontoon sekä paikallisten että joidenkin turistienkin toimesta. Monet kauniit luontokohteet ovat menettäneet osan viihtyisyydestään tämän vuoksi. Paikalliset eivät näytä vielä tietävän, miten haitallista erilaisten roskien ja jätteiden luontoon päästäminen on. Sameissa vesissä uivia kaloja kalastetaan syötäväksi, roskaisilla kaduilla myydään lihatuotteita ja kasvikset huuhdotaan vedellä, jota ei edes suurin osa paikallisista juo. Olen kuullut, ettei Hanoissa ole kunnollista jätehuoltoa. Usein roskiksilla näkeekin paikallisia lajittelemassa jätteitä ja etsimässä roskien joukosta uudelleen käytettäväksi sopivia tavaroita. 





Huolta paikallisten keskuudessa herättää Hanoissa vallitseva ruokailukulttuuri. Myös paikalliset ovat huomioineet sen, kuinka usein katukeittiössä syödessä sairastuu ruokamyrkytykseen. Yksi harjoittelupaikoistani on sairaalan myrkytyskeskus, jonka yksi asiakasryhmä on ruokamyrkytyksen saaneet potilaat. Suurin osa ruokien myynnistä ja valmistuksesta tapahtuu katujen varsilla. Kaduilta löytää kaikkea, mitä ikinä syödä haluaakaan. Olen usein kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka yhdestä paikasta voi ostaa kokonaisen kanan, seuraavasta saa kanan teurastettuna ja kolmannesta paikasta saa valmista keittoa kananlihalla. Vietnamissa syödään myös hyvin erikoisia ruokia ja varsinkin melkeinpä mikä tahansa eläin kelpaa syötäväksi. Olen nähnyt muun muassa grillattuja koiria, kissoja ja rottia. Eräs potilas tuli sairaalaan syötyään pilaantuneen hiiren ja toinen tehtyään käärmeestä alkoholia. Vietnamin putkiverkosto on todella vanha ja tämän vuoksi vesijohtovettä ei voi juoda. Siitä huolimatta vesijohtovedestä tehdään esimerkiksi jääpaloja ja jääteetä. Astiat pestään usein katujen varsilla ämpäreissä.
Vietnamin putkiverkoston huonon kunnon vuoksi putket eivät myöskään kestä vessapaperin vetämistä pöntöstä vaan paperille on oma roskakorinsa vessassa. Turistien käyttämissä paikoissa on usein länsimaalaiset vessanpöntöt mutta hyvin usein olen kohdannut myös vessan, joka on pelkkä reikä lattiassa. Alkeellisimmissa vessoissa ei ole useinkaan mahdollisuutta pestä käsiä. Paikallisten näkee toisinaan virtsaavan myös kaduille. 
Vietnamissa tupakointi on miesten keskuudessa hyvin yleinen ongelma. Naiset eivät tupakoi juuri ollenkaan, ja eräällä retkellä opas kertoikin, että tupakoivat naiset ovat usein tekemisissä rikollisjärjestöjen kanssa ja saattavat käyttää myös huumeita. Miehistä sen sijaan suurin osa tupakoi, sillä tupakkaa on helposti saatavilla ja bambupiippujen polttelu kadulla pienellä muovijakkaralla istuskellen on suosittua puuhaa. Luokkakaverini ovat kertoneet minulle, että Vietnamissa ei kysytä henkilöllisyystodistusta tupakkatuotteita tai alkoholia ostaessa, joten ei ole lainkaan epätavallista, että esimerkiksi pieni lapsi hakee vanhemmalleen kaupasta tupakka-askin tai viinipullon. 
Viime vuosien aikana Vietnamissa on kuitenkin kiristetty lainsäädäntöä. Monissa julkisissa paikoissa tupakoiminen on kielletty sakon uhalla. Myös lääkkeiden saamista on rajoitettu katujen varsilta olevista apteekeista. Muutama vuosi sitten apteekeista oli mahdollista ostaa, mitä haluaa ja vielä tänäkin päivänä apteekeista voi saada monenlaisia lääkkeitä ilman reseptiä. Nykyään kuitenkin pyritään siihen, että helposti riippuvuutta aiheuttavia lääkkeitä saisi vain lääkärin reseptillä sairaaloiden yhteydessä olevista apteekeista. 
Sairaaloissa potilaiden lääkehoitoa toteutetaan paljon ja antibioottien käyttö on hyvin yleistä. Lääkärit antavat lääkemääräykset, joita sairaanhoitajat toteuttavat. Lääkehoidon yhteydessä aseptiikkaan kiinnitetään huomiota vaihtelevasti ja tämän vuoksi suonensisäisen lääkehoidon seurauksena potilailla esiintyy infektioita. Hoitokäytännöt ovat kuitenkin viime vuosina kehittyneet huomattavasti ja kehitys etenee koko ajan. Suurin haaste Vietnamin sairaanhoitojärjestelmässä on ihmisten suuri määrä ja varojen vähäisyys. Vielä ei ole ollut mahdollista esimerkiksi luoda sähköistä potilastietojärjestelmää, hankkia uusimpia välineitä sairaaloihin, pienentää potilaiden määrää potilashuoneissa ja hankkia ilmastointia sairaalan kaikkiin tiloihin.

perjantai 4. toukokuuta 2018

HENKEÄSALPAAVA HALONG BAY


Muutama vapaapäivä koulusta osui juuri sopivasti ajalle, jolloin isäni oli lomailemassa Hanoissa. Otimmekin niistä ilon irti ja lähdimme risteilylle Halonginlahden upeisiin maisemiin. Halonginlahti on merenlahti Vietnamin pohjoisosassa ja osa lahdesta luetaan kuuluvan Unescon maailmanperintökohteisiin. Henkeäsalpaavat maisemat takaa merestä nouseva yli tuhannen saaren saaristo.








Kuvissa näkyvissä maisemissa oli mitä ihaninta viettää kaksi päivää  Makoilimme aurinkotuoleilla laivan kannella maisemia katsellen, yövyimme hytissä laivan ollessa ankkuroituna, osallistuimme kevätrullien valmistamiseen, kävimme pikkuveneellä uimarannalla, näköalapaikassa ihastelemassa maisemia ja saaren sisällä olevassa luolassa sekä nautimme laivalla hyvistä aterioista. Olen niin onnellinen, että Aasiassa vaihdossa olo mahdollistaa myös tällaiset kokemukset!

torstai 3. toukokuuta 2018

HARJOITTELUSSA YLEISKIRURGIAN OSASTOLLA

Hanoihin saavuttuani vietin ensimmäiset kolme viikkoa harjoittelussa yliopistollisen sairaalan yleiskirurgian osastolla. Osastolle potilaat tulivat saamaan hoitoa leikkauksen jälkeen. Potilaille tehdyt leikkaukset kohdistuivat suurimmaksi osaksi vatsan ja kaulan alueille. Harjoittelun aikana näinkin paljon haavoja ja opin haavahoidosta Vietnamissa, toteutin lääkehoitoa ja pääsin kanyloimaan sekä dreenit ja avanteet tulivat minulle tutuiksi. Pääsin myös kahdeksi päiväksi leikkaussaliin seuraamaan leikkauksia aivan potilaan vierestä. Teoriatietoa opin iltapäivän luennoilla, joita oli noin kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Lisäksi havainnoimalla opin läheisten merkityksestä potilaiden hoidossa, lääkärien ja sairaanhoitajien tavasta työskennellä ja olla vuorovaikutuksessa potilaiden ja omaisten kanssa sekä ikääntyneiden hoidosta yleiskirurgian osastolla. 

Työasu leikkausosastolla ja leikkaussaleissa // Kanylointivälineet // Haavanpuhdistusvälineet

















Ruotsalaiset vaihtarit vasemmalla puolellani ja suomalainen vaihtari kuvassa oikealla // Leikkaussaleihin johtava tila

















Luokan ainut poika toi luennolle kakun naistenpäivän kunniaksi // Luokkalaisiani yhdessä Australiasta tulleiden opettajien kanssa

Harjoittelu yleiskirurgian osastolla oli enimmäkseen positiivinen kokemus. Paikka ei ollut liian vaativa ensimmäiseksi harjoittelupaikaksi Vietnamissa. Tietenkin hoitokäytännöt erosivat paljon Suomen tavoista mutta koin lähinnä mielenkiintoiseksi oppia uusia tapoja ja saada uusia näkemyksiä työskentelyyni. Oli myös hienoa jakaa omaa tietämystäni ja kertoa Suomessa oppimistani asioista.

Ikävänä harjoittelun aikana koin sen, että kielimuurin vuoksi kesken työskentelyn saatettiin välineet viedä kädestä ja joku toinen teki asian loppuun. Vaikka Suomesta oltiin kiinnostuneita, koin, etteivät monet tienneet, millainen maa todella on kyseessä ja kuinka kehittynyttä hoitotyö Suomessa on. Näin ollen koulussa oppimillani tavoilla asioita tehdessäni saattoi saada vain naurut ja he tekivät itse asian vietnamilaisittain. Myös tuijotteluun sai tottua ja toisaalta myös siihen, että oli monille kuin ilmaa. Ymmärrän näiden asioiden johtuvat suurimmaksi osaksi kielimuurista, sillä juuri kukaan, opiskelijoita lukuunottamatta, ei osastolla englantia puhunut. Lisäksi sairaala oli sellaisella alueella, jolla ulkomaalaiset vierailevat harvoin. Harjoittelussa ei ollut omaa ohjaajaa, joten se vaikeutti hieman osastolla työskentelyä ja palautteen saamista. Toisaalta opiskelijat ottivat hyvin mukaan, ja lisäksi osastolla oli muutama lääkäri ja sairaanhoitaja, jotka kokivat opettamisen mielenkiintoiseksi tehtäväksi.

Vaikka yllä on listattuna monia negatiivisia puolia, en kokenut harjoittelua missään nimessä huonoksi. Enemmänkin se antoi mahdollisuuden nähdä ja oppia erilaisia asioita, tutustua hoitotyöhön aivan uudenlaisessa ympäristössä sekä kasvaa ihmisenä.