keskiviikko 15. lokakuuta 2014

TARKOITETTU LUETTAVAKSI

        ♥ = ei sytyttänyt ollenkaan 
      ♥ ♥ = ihan ok, pakkopullan ja mielenkiintoisen kirjan välimaastossa 
    ♥ ♥ ♥ = hyvä kirja, jonka parissa vietti mielellään aikaa 
  ♥ ♥ ♥ ♥ = todella hyvä kirja, melkein täydellinen
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ = erinomainen kirja, ehdoton lempparini

Ally Condie: Tarkoitettu



Käydessäni lainaamassa muutaman koulukirjan kirjastosta nappasin hyllyn päältä matkaan vielä mukavalta näyttävän nuortenkirjan. Kirjan takakansi toi hieman mieleen Nälkäpelin sillä myös se kertoo maailmasta, jota säädellään yhteiskunnan tasolta ja kaiken lisäksi se kuvaa tulevaisuutta, aikaa, jolloin meidän tuntemaamme maailmaa ei ole enää olemassa. Ihan pelkkää tulevaisuushömppää se ei kuitenkaan ole sillä rakkaus, asioiden kyseenalaistaminen ja valintojen teko ovat kirjan kantavia teemoja. Tarkoitettu aloittaa mukaansatempaavan trilogian, jonka seuraavat osat ovat Rajalla sekä Perillä

17-vuotias Cassia osallistuu yhtä aikaa parhaan ystävänsä, Xanderin, kanssa yhteiskunnan järjestämään tilaisuuteen, jossa he saavat tietää kumppaninsa. Yhteiskunta nimittäin määrää niin ruuasta, pukeutumisesta, työstä, asuinpaikasta kuin myös kumppanista. Yleensä pari on joku tuntematon, henkilö, jonka kanssa geenit sopivat parhaiten yhteen. Yllättäen Cassian pariksi osoittautuukin Xander. He saavat tilaisuudesta mukaansa muistikortit, joissa on kumppanista tärkeää tietoa. Cassian katsoessa korttiaan näytöllä Xanderin kuva vaihtuu Kyn kasvoiksi, jotka myös ovat hänelle tutut. Tästä lähtee ketju, joka saa aikaan hämmentyneitä tunteita, rakkautta ja surua, luopumisentuskaa ja rohkeutta. Cassia ei enää tiedä, mitä ajattelisi yhteiskunnan järjestelmästä ja alkaa kyseinalaistaa sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti