Hanoihin saavuttuani vietin ensimmäiset kolme viikkoa harjoittelussa yliopistollisen sairaalan yleiskirurgian osastolla. Osastolle potilaat tulivat saamaan hoitoa leikkauksen jälkeen. Potilaille tehdyt leikkaukset kohdistuivat suurimmaksi osaksi vatsan ja kaulan alueille. Harjoittelun aikana näinkin paljon haavoja ja opin haavahoidosta Vietnamissa, toteutin lääkehoitoa ja pääsin kanyloimaan sekä dreenit ja avanteet tulivat minulle tutuiksi. Pääsin myös kahdeksi päiväksi leikkaussaliin seuraamaan leikkauksia aivan potilaan vierestä. Teoriatietoa opin iltapäivän luennoilla, joita oli noin kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Lisäksi havainnoimalla opin läheisten merkityksestä potilaiden hoidossa, lääkärien ja sairaanhoitajien tavasta työskennellä ja olla vuorovaikutuksessa potilaiden ja omaisten kanssa sekä ikääntyneiden hoidosta yleiskirurgian osastolla.
Työasu leikkausosastolla ja leikkaussaleissa // Kanylointivälineet // Haavanpuhdistusvälineet
Ruotsalaiset vaihtarit vasemmalla puolellani ja suomalainen vaihtari kuvassa oikealla // Leikkaussaleihin johtava tila
Luokan ainut poika toi luennolle kakun naistenpäivän kunniaksi // Luokkalaisiani yhdessä Australiasta tulleiden opettajien kanssa
Harjoittelu yleiskirurgian osastolla oli enimmäkseen positiivinen kokemus. Paikka ei ollut liian vaativa ensimmäiseksi harjoittelupaikaksi Vietnamissa. Tietenkin hoitokäytännöt erosivat paljon Suomen tavoista mutta koin lähinnä mielenkiintoiseksi oppia uusia tapoja ja saada uusia näkemyksiä työskentelyyni. Oli myös hienoa jakaa omaa tietämystäni ja kertoa Suomessa oppimistani asioista.
Ikävänä harjoittelun aikana koin sen, että kielimuurin vuoksi kesken työskentelyn saatettiin välineet viedä kädestä ja joku toinen teki asian loppuun. Vaikka Suomesta oltiin kiinnostuneita, koin, etteivät monet tienneet, millainen maa todella on kyseessä ja kuinka kehittynyttä hoitotyö Suomessa on. Näin ollen koulussa oppimillani tavoilla asioita tehdessäni saattoi saada vain naurut ja he tekivät itse asian vietnamilaisittain. Myös tuijotteluun sai tottua ja toisaalta myös siihen, että oli monille kuin ilmaa. Ymmärrän näiden asioiden johtuvat suurimmaksi osaksi kielimuurista, sillä juuri kukaan, opiskelijoita lukuunottamatta, ei osastolla englantia puhunut. Lisäksi sairaala oli sellaisella alueella, jolla ulkomaalaiset vierailevat harvoin. Harjoittelussa ei ollut omaa ohjaajaa, joten se vaikeutti hieman osastolla työskentelyä ja palautteen saamista. Toisaalta opiskelijat ottivat hyvin mukaan, ja lisäksi osastolla oli muutama lääkäri ja sairaanhoitaja, jotka kokivat opettamisen mielenkiintoiseksi tehtäväksi.
Vaikka yllä on listattuna monia negatiivisia puolia, en kokenut harjoittelua missään nimessä huonoksi. Enemmänkin se antoi mahdollisuuden nähdä ja oppia erilaisia asioita, tutustua hoitotyöhön aivan uudenlaisessa ympäristössä sekä kasvaa ihmisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti