torstai 26. huhtikuuta 2018

IKÄÄNTYNEIDEN HOITO VIETNAMISSA

Vietnamissa vanhempi väestö tuntee hyvin kansanlääketieteen. Maaseudulla he turvautuvat usein ensin kansanparantajan tai kansanlääketiedettä käyttävän lääkärin apuun. Huomatessaan, että hoidosta ei ole apua, he hakeutuvat sairaalaan. Vietnamissa on sekä yksityisiä että julkisia sairaaloita. Kun ihmiselle tulee terveysongelmia, hän menee sairaalaan tai terveysasemalle. Vietnamissa ei ole olemassa omalääkärikäytäntöä, joten asiakas voi itse valita sairaalan tai terveysaseman, jonne menee. Sairaalajakson aikanakin vanhempi väestö usein käyttää kansanlääketieteellisiä keinoja hoitaessaan itseään. Kaupunkialueella nykyään monet uskovat kuitenkin jo moderniin lääketieteeseen.




Vanhainkoteja Vietnamissa on muutamia mutta ne ovat yksityisiä. Suurin osa näistä vanhainkodeista sijaitsee Hanoissa ja Ho Chi Minh -kaupungissa. Julkisia vanhainkoteja ei ole. Vietnamilaiseen kulttuuriin kuuluu se, että kolmesta neljään sukupolvea elää yhdessä samassa kodissa ja lapset huolehtivat vanhemmistaan. Sukulaiset ovatkin merkittävässä roolissa liittyen ikäihmisistä huolehtimiseen. He tarjoavat ruuan, päivittäiset aktiviteetit ja sosiaalisen elämän. Sukulaiset myös tuovat läheisensä sairaalaan tai klinikalle saamaan hoitoa.



Vietnamissa esiintyy erilaisia riskitrekijöitä, jotka vaikuttavat ikääntyneen terveyteen. Tällaisia riskitekijöitä ovat muun muassa matala koulutustaso, saastunut ympäristö, matala palkka, ikääntyneen lapsiin liittyvät asiat, palveluiden laatu ja sairaaloiden taso. Kun ikääntynyt kohtaa edellä mainittuja riskitekijöitä, hänellä on korkea riski aliravitsemukseen tai ylipainoon, matalaan fyysiseen aktiivisuuteen, kroonisiin tai akuutteihin sairauksiin, kaatumisiin, heikotukseen ja syöpään. Yleisimmät sairaudet Vietnamissa ikääntyneillä ovat diabetes, korkea verenpaine, sydänvika, Alzheimer, dementia, kihti, COPD, keuhkosairaudet ja syöpä.

Saattohoito hiljalleen yleistyy Vietnamissa. Julkisissa sairaaloissa on kuitenkin vasta muutama osasto, joissa saattohoitoa toteutetaan. Saattohoito on vielä hyvin uutta Vietnamissa ja ihmiset yhä haluavat, että läheinen kuolee kotonaan.
 



Vietnamissa pyritään kehittämään ikääntyneiden hoitoa. Ikääntyneiden määrä Vietnamissa lisääntyy ja heidän hoitamistaan varten pyritään lisäämään gerontologien, fysioterapeuttien, hoitajien ja sosiaalityöntekijöiden määrää, jotka ovat koulutettu nimenomaan ikääntyneiden hoitoon. Vanhainkoteja aletaan perustaa lisää, ja tulevaisuudessa olisi tarkoitus joka sairaalassa olla gerontologian osasto.

(Julkaisun kuvat Sam Son -kylästä, jonne teimme retken vaihtarikaverini kanssa eräänä viikonloppuna.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti