maanantai 6. lokakuuta 2014

SYKSYN LEMPIMEIKIT



Syksyisen perusmeikkini luottotuotteet ovat tässä! Kesällä tein vastaavanlaisen kesän lempimeikit -postauksen ja sieltä löytyy muutama myös tässä postauksessa esiintyvä tuote. Uutta on kuitenkin muun muassa aivan ihana ripsari, nestemäinen poskipuna, ruskea silmänrajauskynä, kulunut aurinkopuuteri sekä söpön sävyiset huulimeikit. Alla tarkempaa kuvausta tuotteista!


1. LUMENE, BEAUTY BASE,  CRYSTAL RADIANCE PRIMER, WITH BRIGHTENING, ARCTIC LINGONBERRY, AGAINST DULL SKIN, NORMAL / DRY SKIN
Lumenen meikinpohjustusvoide oli unohtunut meikkilootani pohjalle muutaman kuukauden ajaksi kunnes sen eräänä päivänä sieltä löysin ja kokeilin levittää sitä pitkästä aikaa meikkivoiteen alle. Kesällä käytin kyseistä pohjustusvoidetta joskus ihan yksistään tai sitten sekoittelin sitä Lumenen CC Color Correctin -meikkivoiteen kanssa ja nyt syksyllä se pääsee varsinkin juhla- ja iltameikkieni luottotuotteeksi. Voide tuo kasvoille hehkua mutta ei kuitenkaan kiillä tai kimaltele hassusti. Lisäksi se tuntuu iholla hyvältä ja meikkivoide levittyy sen päälle helposti.

2. CLINIQUE, ANTI-BLEMISH SOLUTIONS, LIQUID MAKEUP, FRESH IVORY 02
Tämä meikkivoide on pysynyt suosikkinani jo puolitoista vuotta enkä vaihtaisi sitä mistään hinnasta toiseen tuotteeseen! Voide on tarkoitettu peittämään näppylät ja näyttämään hyvältä rasvoittumiseen taipuvaisella iholla. Usein tällaiset tuotteet ovat todella tönkköjä ja paksuja mutta tämä meikkivoide tekee poikkeuksen: tuote on yllättävän kevyttä ja hyvin levittyvää mutta samalla kuitenkin antaa erittäin peittävän lopputuloksen. Kasvojen iho tuntuu koko päivän hyvältä ja myös näyttää, sillä voide pitää kiillon kurissa. Käytän meikkivoidetta syksyisin ja talvisin oikeastaan päivittäin eikä se tuki ihohuokosia ja se on helppo pestä pois.

3. LUMENE, BRONZER, SUNRISE 1
Sain äidiltäni aurinkopuuterin kokeiltavaksi ja tykästyin siihen kovasti. Aivan yhtä hyvää se ei mielestäni ole kuin Dermosilin aurinkopuuteri mutta ajaa asiansa kuitenkin ihan hyvin. Levitän puuteria The Body Shopin siveltimellä varjostaakseni hieman kasvojani mutta syksyn aikana tuotteen käyttö on kuitenkin paljon vähäisempää ja hillitympää kuin kesällä.

4. LORÉAL PARIS, NUDE MAGIQUE, BB BLUSH, ROSY PINK
Siskoltani saama nestemäinen poskipuna on yksi syksyn ja talven luottotuotteistani. Kun kesäisin en käytä poskipunaa ollenkaan, niin syksyisin ja talvisin en ole juuri koskaan ilman sitä. Yhdistän poskipunan mielessäni kirpeisiin syyspäiviin ja pakkastaviin talvihetkiin. Aluksi hieman epäröin nestemäisen, ihon sävyyn mukautuvan poskipunan käyttöä mutta alkukankeuden jälkeen olen kokenut sen erittäin käteväksi ja väri sopii kuin sopiikin mulle erittäin nätisti. Laitan punaa hieman sormeni päähän ja levitän sitä suoraan meikkivoiteen päälle poskipäideni korkeimpaan kohtaan poskiluun muodon mukaisesti.


1.THE BODY SHOP, BROW & LINER KIT, 02
Käytössäni on ollut noin puolen vuoden ajan The Body Shopin kulmaväri ja en voi kuin ihmetellä sen riittoisuutta. Kuten kuvastakin näette, se ei ole kulunut juuri ollenkaan vaikka olen käyttänyt sitä lähes päivittäin. Vaikka noin kolmenkympin hinta ostohetkellä kirpaisikin niin enää en valita. Kuvassa näkyvää vaaleampaa väriä levitän kulmakarvojen alkuosaan ja loppuosaan laitan väreistä tummempaa. Levitys tapahtuu Iberon siveltimellä.

2. LUMENE, KULMIEN MUOTOILUGEELI
Kulmien viimeistelyyn käytän väritöntä kulmageeliä, jolla saa kulmat hyvin ojennukseen ja tasoitettua niihin levitetyn värin. Toisaalta pidän tuotetta hieman turhakkeena mutta en kuitenkaan osaa olla käyttämättä sitä. Se kuitenkin tuo kulmiin muotoa ja asennetta ja varsinkin silmälaseja käyttäessäni se on tosi hyvä juttu. 


1. LUMENE NATURAL CODE, EYE DRAMATIZER, TRIO EYESHADOW, STARRY 12
Ihailtuani kauan pikkusiskollani tätä luomiväritrioa hankin sen myös itselleni. Kesällä sille ei käyttökertoja kertynyt kuin muutama mutta nyt syksyllä se on ollut ahkerassa käytössä. Tämä luomivärikokonaisuus on hyvin monipuolinen, sillä nimittäin saa tehtyä niin arki- kuin juhlameikinkin. Hieman harmaita hiuksia aiheuttaa värien huono siveltimellä levittyminen mutta yleensä käyttäen sormia sekä The Body Shopin siveltimiä saa aikaan parhaimman lopputuloksen. Värien sävyt ovat todella hyviä ja ne pysyvät luomilla erittäin hyvin vaikkei mitään pohjustusvoidetta käyttäisikään. 

3. MISSLYN, DIP EYELINER, 22
Yksi helpoimmin käytettävistä nestemäisistä silmänrajausväreistä on tämä ruskea Misslyn yksilö! Rajaukset onnistuvat oikeastaan aina, sillä sen sivellin on erittäin hyvä ja väri tarpeeksi juoksevaa mutta ei kuitenkaan sottaavaa. Tästä sarjasta olisi suunnitteilla hankkia myös jonkin muun värinen rajausväri. 

4. COUVRANCE, HIGH TOLERANCE MASCARA, BLACK
Nyt on tullut varteenotettava ehdokas kilpailemaan parhaan ripsivärin tittelistä L'oreal Parisin Telescopic Clean Definition -ripsivärin sekä Cliniquen High Lenghts -ripsarin rinnalle. Tämä apteekista ostettu väri on hellävarainen silmille eikä aiheuta kutinaa tai kirvelyä. Väri on yhtä mustaa kuin Cliniquen ripsarissa ja sen harja on hyvän mallinen. Ripsistä tulee pitkät, mustat ja tuuheat. Monta kerrosta levittäessä saa aikaan tekoripsiefektin mutta yhdellä-kahdella levityskerralla lopputulos on luonnollinen mutta kuitenkin näyttävä. Luulen, että jatkossa ostan tätä ripsaria sillä se on halvempaa kuin Cliniquen samantyyppinen ja kuitenkin parempaa kuin L'orealin ripsari.
LIPS
Huulille syksyllä sipaisen usein nuden sävyisiä punia, jotka taittavat hieman vaaleanpunaiseen tai sitten tummanpunaista väriä. Joskus myös pinkit sävyt tuovat kivan lisän esimerkiksi muuten vaaleaan meikkiin. Hieman houkuttelisi kokeilla myös tumman violettia tai ruskeaa huulipunaa mutta niiden hankkimista täytyy vielä harkita. 

2 kommenttia:

  1. En ole noista tuotteista kokeillut mitään itse, mutta tuota Cliniquen meikkivoidetta olen muutaman kerran harkinnut ostavani :) Voisikin ottaa seuraavana testiin, kun kerta on noin hyväksi todettu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään kokeilemani meikkivoide ei ole ollut yhtä hyvää kuin toi Cliniquen, joten uskallan suositella sen hankkimista :) Se on onneksi myös hyvin riittoisaa, sillä yksi purkki riittää mulle ainakin vuodeksi!

      Poista