sunnuntai 14. syyskuuta 2014

SEVEN SISTERS







Matkustelin viime syksynä Englannissa ja näin paljon erilaisia paikkoja. Suuri valokuvamäärä onkin näistä reissuista muistona. Yksi ikimuistoisimmista paikoista oli Seven Sisters Country Park -luonnonpuisto, joka sijaitsee Seafordin ja Eastbournen kaupunkien välissä. Itse lähdin reissuun bussilla Brightonista ja vietin luonnonpuiston maisemissa ikimuistoisen päivän.

































Englannin nummet kätkevät itseensä sanoinkuvaamattoman mahtavuuden, salaperäisyyden ja kauneuden. Kuinka pieneksi ihminen itsensä tunteekaan, kun ympärillä näkyy vain kohoilevaa vihreyttä. Vaikka turisteja oli jonkin verran paikalla, saattoi kulua pitkäkin hetki ennen kuin heitä näki ympärillään. Luonnonpuistossa seikkaillessani oli hienoa huomata turistien keskellä vallitseva yhteys. Vastaantulijoille hymyiltiin ja autettiin porttien aukaisemisessa, valokuvia otettiin puolin ja toisin ja muutama sana vaihdettiin siellä täällä. Maisemia sai ihailla niin yksin kuin yhdessäkin.



Luonnonpuistossa riitti nähtävää vaikka kuinka. Sai ihailla kasvillisuutta, tehdä tuttavuutta eläinten kanssa sekä katsella merta ja liitukivijyrkänteitä, joiden laisia en uskonut löytäväni Euroopasta ennen kuin niihin törmäsin. En olisi millään malttanut lähteä istumaan bussiin, kun sielu lepäsi tuolla mahtavissa maisemissa.

































''Kuuletko vetten pauhinan? Kuuletko tuulen laulavan?'' Tämä laulunpätkä nousee mieleeni, kun suljen silmäni ja muistelen hetkiäni rannalla. Meren saattoi haistaa ja kosteuden tuntea kasvoilla. Äänitin puhelimellani aaltojen läiskettä ja veden kohinaa. Meri eli äänekkäästi ja aallot tavoittelivat kenkiäni.


Jos joskus olette matkalla Kaakkois-Englannissa, kannattaa ehdottomasti käydä ihastelemassa luonnonpuiston maisemia ja haistelemassa meren tuoksuja! Vielä joskus tulen itsekin sinne toivottavasti palaamaan.

Exit - Kuuletko vetten pauhinan

2 kommenttia:

  1. Upeat maisema! Enpä oo ikinä itse käynyt Englannissa mutta jossain ton näköisessä paikassa haluan ehdottomasti siellä mennä käymään sitten kun sinne suunnalle pääsen! :) T:Hannah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat olivat kyllä sanoinkuvaamattoman kauniita! Englanti on siitä kiva paikka, että siellä on paljon erilaista nähtävää ja koettavaa. :)

      Poista