torstai 4. syyskuuta 2014

MAAILMAN IHANIN NEULETAKKI

































NEULETAKKI GINATRICOT // TOPPI H&M // MEKKO ONLY // LEGGINSIT GINATRICOT // KENGÄT ANDIAMO // LAUKKU MANGO TOUCH

Osallistuin eilen Viesti virtaa Suupohjassa -hankkeen bloggaus-kurssille, jossa Oi Mutsi Mutsi -blogista tuttu Elsa Heiko kertoili meille vinkkejä bloggaamiseen liittyen. Täytyy sanoa, että ilta oli oikein antoisa ja oli hienoa, että Kauhajoella oli mahdollista osallistua tällaiseen tapahtumaan. Sain paljon uusia vinkkejä ja ideoita sekä toisaalta taas oli hauska huomata, että olen ihan oikeilla jäljillä monissa blogiin liittyvissä jutuissa. Olen nyt niin innoissani kaikesta tähän bloggaamiseen liittyvistä jutuista ja toivon, että se välittyy myös sinne ruudun toiselle puolelle!

Yllä olevista kuvista näette keskiviikon asuni, missä olen yhdistellyt useita lempivaatteitani. En uskonut koskaan löytäväni pitkää neuletakkia, jossa en näyttäisi ihan kääpiöltä mutta sopivan pituinen yksilö löytyi kun löytyikin elokuun lopussa Helsingistä. Samalla reisulla mukaani tarttui myös legginssit, jotka ovat päätyneet jalkaani jo muutaman kerran. Jo viime keväänä ostettua Mangon laukkua voisi kutsua vakiovarusteeksini, sillä kännykälle, kukkarolle ja avaimille tarvitsee aina jonkun kuljetuspaikan mutta isompiin laukkuihin en keksi tarpeeksi mukana kannettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti