maanantai 19. syyskuuta 2016

KESÄ KUVINA

Lehdet ovat alkaneet muuttua oransseiksi, ilma tuntuu aamuisin kouluun matkatessa viileältä nenänpäähän, harrastukset ovat alkaneet ja arjen rutiinit palanneet. Ennen kuin syksyn jutut vievät täysin mukanaan, on kiva kurkistaa menneeseen kesään, joka oli mulla muuten paras aikoihin! Ihanan pitkän ja tapahtumatäyteisen kesän jälkeen on ollut hyvä palata Seinäjoelle, sillä kivan kesän jälkeen ei syksystäkään voi tulla huono - ja ainakin tähän mennessä tämä on pitänyt paikkansa. Kuvat olen tallentanut kesän varrella snapchatista, mistä mut löytää nimellä @roosanelliina :) 



Pariisi Vietimme kesäkuun alussa ihanan viikon Pariisissa siskoni ja äitini kanssa. Kiertelimme nähtävyyksiä, istuskelimme kivoissa ruokapaikoissa ja kahviloissa, seikkailimme eri puolilla kaupunkia, käväisimme kaupoissa ja nautimme lomasta. // Näkymää Eiffel-tornin huipulta! // Juhannuksen vietin tutuissa maisemissa Keuruulla.



Lähdettiin tyttöjen kanssa Provinssiin perjantaiksi ja oli niiiin hauskaa! Parhaimpina hetkinä mieleeni ovat jääneet Antti Tuiskun keikka, seikkailu kertakäyttösadetakit päällä festarialueelle ja Disco Ensemblen tahtiin riehuminen niin, että niskat olivat jumissa pari seuraavaa päivää :D // Fiiliksiä Provinssin jälkeiseltä viikolta. // Paistoin muurinpohjalättyjä kotikotona Kauhajoella, nam! Ne kuuluvat kesään :)



Ruississa siskon kanssa! Seuravaana vuonna uudestaan! Siellä oli tosi kiva tunnelma, hyvää musiikkia ja ihmiset olivat mukavia toisilleen. Ruissista puhuttaessa mieleeni muistuu aina hetki, kun tanssimme paljain jaloin merenrannassa Anna Puun tahtiin ja aurinko paistoi.  // Nummijärvi! Lähdimme yksi ilta siskoni ja äitini kanssa ajelemaan sinne ja otimme iltapalaa mukaan. Tällaiset extempore jutut ovat kesässä parhaita! // Uimassa - uin kesällä enemmän kuin ehkä koskaan aikaisemmin :D  


Kristiinankaupungissa kesämarkkinoilla. Siellä on kiva käydä kiertelemässä, sillä kojuja on paljon ja tunnelma on kiva: ruotsinkielistä puheensorinaa, vanhoja puutaloja ja auringossa kimmeltelevä meri. // Vietettiin pari kivaa kesäpäivää siskon kanssa mökillä. Innostuttiin pomppimaan laiturilta järveen ja käytiin vielä myös illemmalla uimassa yleisellä rannalla auringon laskiessa värjäten veden vaaleanpunaiseksi ja oranssiksi.  // Tehtiin mökillä siskon kanssa hamppareita ja syötiin niitä laiturilla.



Kokkailut mökillä jatkuivat! Tämä kesä oli oikea lättykesä :D // Lähdimme serkkutyttöjen kanssa Helsinkiin. Kiertelimme kaupungilla, kävimme kaupoissa, yövyimme maailman ihanimman melkein ysikymppisen mummon luona, joka majoittaa reissaajia, ja nautimme lomasta. // Kävimme samalla reissulla bongailemassa lentokoneita Sammonmäellä. Sieltä näkee hyvin, kun lentokoneet laskeutuvat Helsinki-Vantaan lentokentälle.



Vietimme mukavan iltapäivän tyttöjen kanssa Suomenlinnassa ennen kuin lähdimme ajelemaan takaisin kohti Kauhajokea. // Seinäjoella viettämässä äidin syntymäpäivää. Kuvassa oon siskoni Rebekan kanssa. // Päädyttiin Pancho Villaan herkuttelemaan. Kana, vuohenjuusto ja paholaisen hillo =



Ikeanreissu Tampereelle äidin ja mamman kanssa. Löytyi vaikka mitä kivaa kotiin, joten sisustusjuttujakin on pian tiedossa tänne blogiin :) // Matkan suunnittelua ja kesästä nauttimista. // Elokuun puolessavälissä lento lähtikin kohti Kroatiaa ja edessä oli kaksi ihanaa viikkoa Adrianmeren rannalla.



Ihana Split Ihastuin kyseiseen kaupunkiin aivan täysin!  // Rantapäivä. Rakastan Kroatian kallioisia rantoja ja kirkkaita vesiä.  // Niin täydellistä!



Lähdimme Splitistä bussilla Montenegroon Kotorin kaupunkiin ja muutaman rajanylityksen ja passin tarkastuksen sekä bussin vaihdon jälkeen saavuimme perille.  // Kiertelimme Kotorin vanhassa kaupungissa muutamana päivänä. Yksi ikimuistoisimmista jutuista matkamme aikana oli vanhankaupungin muurin huipulle kiipeäminen, sillä sieltä levittäytyi koko Kotorinlahti eteemme.



Seinäjoelle palattuani aloin heti viimeistelemään kotini sisustusta ja ensimmäiseksi maalasin Ikeasta ostamani pikkupöydän valkoiseksi. // Koulujuttujen tekoa. Opiskelen täällä Seinäjoella terkkariksi ja aina välillä illat kuluvat läksyjen parissa.



Tein yhtenä iltana suolaista syötävää ennen kuin lähdin viikonlopun viettoon kotikotiin Kauhajoelle. // Ruokamessuilla Kauhajoen Hämeshavusessa siskon ja äidin kanssa. // Löytyi vaikka mitä kivaa kotiin viemistä!

Kivaa alkanutta viikkoa teille! :)

ps. niiin ihana kirjoitella taas täällä!! 

6 kommenttia:

  1. Olipa kivoja kesäkuvia, palasin itsekin omien kesäkuvien pariin tästä inspiroituneena! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon ja kiva, että tämä postaus inspiroi muistelemaan myös omaa kesää! :) Mukavaa syksyä! :)

      Poista
  2. Vauuuu, olipas kivoja kuvia! :3 Paljon oot ehtinyt kesällä puuhata :) ehdoton lempparikuva oli toi missä hyppäät laiturilta :) olet kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi <3 Kiva, että tykkäsit kuvista!! Ihanaa syksyä sulle! :)

      Poista
  3. Osaat ikuistaa hetket kuviin todella kauniisti, tykkään! Kesäsi vaikutti ihanalta, toivottavasti syksy tuo mukanaan yhtä kauniita kuvia tänne bloginkin puolelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon kommentistasi! Olipa kiva kuulla, että tykkäät kuvistani - se innostaa kuvailemaan vielä enemmän! :)

      Poista