sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

LOMALLA NIZZASSA

Ei ole kulunut vielä kauaakaan siitä, kun palasin kotiin ihanalta Nizzan matkaltamme mutta en malttanut enää odottaa ensimmäisten lomakuvien julkaisemista. Lähdin yhdessä äitini kanssa viime viikon perjantaina Nizzaaan, mistä teimme päivän retket sekä Monacoon että Cannesiin. Ensimmäisenä vuorossa on kuvia ja tunnelmia Nizzasta!














Täytyy kyllä sanoa, että ihastuin Nizzaan suunnattomasti: Sieltä löytyy aurinkoa ja rantaa mutta myös kulttuuria, kaupunkia ja ostosmahdollisuksia. Vietimme ensimmäisen päivän tutustumalla Vanhaan kaupunkiin, seuraavan päivän makoilimme rannalla, sitten olikin vuorossa shoppailua, muutama reissupäivä ja kaupungilla kiertelyä sekä auringosta, ruoasta ja merestä nauttimista. Oli oikein onnistunut reissu ja Ranskan Rivieralle voisin palata enemmän kuin mielelläni vielä joskus uudestaan. 

8 kommenttia:

  1. Voi Nizza vie kyllä sydämen! Asuin siellä 17-vuotiaana (hui kauhistus, siitähän on jo 10 vuotta!) kuukauden ranskalaisessa perheessä ollessani kielikoulussa, ja sinne on ikuisesti jäänyt pala sydäntäni! Kun palasin kaupunkiin muutama vuosi sitten oli kuin olisi kotiin tullut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, oli varmasti mahtava kuukausi ja ihanaa, että Nizza tuntuu yhä kodilta! :)

      Poista
  2. Näyttääpä kivoilta paikoilta! :) haastoin sut muuten mun blogissa, käy kattomassa: http://ennnimaria.blogspot.fi/2015/07/sain-liebster-awardsin-niinalta-kiitos.html (linkkiä en jostain syystä saanut nimettyä otsikon mukaan nii se näkyy vähän hassuna)

    VastaaPoista
  3. Nizza on kyllä ihana paikka! Ja tämän postauksen luettuani voisin vaikka heti lähteä sinne uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne kyllä pitää päästä vielä joskus uudestaan! :)

      Poista
  4. Ihanan näköinen blogi sulla! Jatka samaan malliin :)

    www.maijjuanniina.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon!! Nyt on kyllä taas paljon intoa ja ideoita vähän hiljaisemman kesän jälkeen :)

      Poista